Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen kirjoitti viime vuoden päätteeksi ansiokkaan kolumnin turvallisuushysteriasta. Aihe on ajankohtainen koko Pohjois-Suomen liikenneoloja ajatellen. Myös niille vastakohtaisille olosuhteille, joiden turvallisuutta ja tärkeyttä ei tunnu monikaan ajattelevan. Maakuljetuksia ja liikennettä pidetään itsestäänselvyytenä.
On varsin selvää, että Uimosen esimerkkinä pitämän lentoliikenteen suurin käyttäjäkunta on elinkeinoelämä. Aktiivinen joukkokunta, joka hakee meille uusia tilauksia, tekemättömiä töitä, perustettavia ja säilytettäviä työpaikkoja tai puolustaa meidän etuamme maailmanlaajuisessa markkinataloudessa. Pääsääntöisesti he ovat ammattimatkustajia, jotka ymmärtävät hyvin omankin turvallisuutensa.
Päätoimittaja Uimosen esiin ottama turvallisuushysteria alkaa todella muistuttaa turvallisuusterrorismia, jolla on vaaralliset jäljet. Mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun nämä meille tärkeät osaajat kokevat työnsä hoitamisen ylivoimaisen vaikeaksi? Tuntevat itsensä pompottelun kohteeksi ja kyllästyvät riisuuntumaan ja pukeutumaan. Ennen myynti-insinöörille riitti, että hän pukeutui hyvin, nykyään on tärkeämpää pukeutua nopeasti. Kyllästymispisteen savutettuaan ammattimatkustaja haluaa lähemmäs asiakastaan eli tie vie pois pohjoisesta. Tästä taas seuraa, että muuttoilmiö kasvaa silmissä ja menetettyjen työpaikkojen määrä lisääntyy potensseissa. Vain osaava yrityselämä ja kansainvälinen kaupankäynti pystyvät turvaaman alueemme tulevaisuuden – työpaikat ja hyvinvoinnin. Uimosen mainitsemilla askartelusaksilla on suuri symbolinen merkitys. Niillä voi leikata melkoisen aukon Pohjois-Suomen menestykseen.
Liikenneväylien hyvä kunto on meille elämisen ehto. Aivan kirjaimellisesti. Keskusliikkeiden keskusvarastot sijaitsevat poikkeuksetta Etelä-Suomessa, josta logistiikka hoitaa jakelun alueemme liikkeisiin. Liikenneväylästöt ovat päivä päivältä suuremmassa rasituksessa. Tavaraliikenne on välttämättömyys. Se on suorastaan meidän jokapäiväinen leipämme. Ilman sitä ei ole maitoa, lihaa, makkaroita, vihanneksia, hedelmiä tai varaosia. Ilman tavaraliikennettä meillä ei ole mitään.
Olen usein miettinyt, kuinka maantieverkosto on yleensäkin Suomeen saatu aikaiseksi. Suomi on aina ollut köyhä maa ja menneinä aikoina se on ollut vielä paljon köyhempi kuin nykyään. Mutta silti köyhimpinä aikoina on rakennettu maanteiden lisäksi myös rautatiet. Nykypäivän vauraassa Suomessa liikenneverkolle ei ole vara tehdä muuta kuin pakolliset peruskorjaukset. Turvallisuushysteria rajoittuu maanteillä nopeusrajoituksiin. Liikenneväylästön kehitystä on jaksettu jarruttaa vuosikymmenet. Valitettavasti rajat ovat lähellä. Paine kehitykseen kasvaa eikä lisää tieliikenne- tai tasoristeysonnettomuuksia kaipaa kukaan.
Mutta meno jatkuu. Istuvan liikenneministerin mukaan Suomi loppuu Jyväskylään. Loppu ja Lappi ovat eksotiikkaa. Ministerin sattumanvarainen vierailu kotikunnassaan Limingassa liittyneekin enemmän elämysmatkailuun.
”Hyppäämme junaan”, päättää päätoimittaja Uimonen kolumninsa. Hypättäisiin varmasti, jos matka-aika vaikkapa Helsinkiin olisi siedettävä. Kaksoisraide Oulun ja Seinäjoen välille on saatava pikaisesti ja ylikäytävät rakennettava turvallisiksi. Matkamies ottaa junan mieluusti lentokoneen vaihtoehtona, jos matka-aika saadaan Oulun ja Helsingin välille puristettua noin neljään ja puoleen tuntiin. Pendolinolla se on mahdollista. Kaksoisraiteen avulla myös lisää tavaraliikennettä siirtyisi junien kuljetettavaksi. Hyöty olisi huomattava ja Suomi tasa-arvoisempi. Pohjois-Suomen vetovoima lisääntyisi ja työpaikkojen turvaaminen helpottuisi. Asennemuutoksilla on kiire.
Kirjoittaja: yypanaho 