Joulu lähestyy pikavauhtia. Pikkujoulukausi on jo takana, mutta tuntuu siltä, että poliittisen eliitin pikkujoulut jatkuvat edelleen. Puheet ja parranpärinä ovat sillä tasolla, että joko puuropuheet tai vaalit ovat lähellä. Ehkäpä molemmat.
Eduskuntavaalikamppailusta tulee Suomen EU puheenjohtajakaudesta johtuen lyhyt mutta kiivas. Hallituspuolueiden johtajat ovat keskittyneet EU edustuksiin eikä vaalitaisto ole vielä päässyt alkuun. Kokoomuksen ei ole kannattanut vielä senkään aloittaa taisteluaan, sehän olisi vaikuttanut varsinaiselta varjonyrkkeilyltä. Kansalaisten kuunteleminen ”Korva-kampanjan” myötä saattaa vielä osoittautua kovastikin hyödylliseksi. Yleinen mielipide ei onneksi piile lehtien yleisöosastoissa. Parempaan lopputulokseen pääsee, kun haastattelee ihmisiä kaduilla ja kahviloissa.
Kaduilla liikkumisen pitäisi pikkujouluaikaankin kuulua ihmisen perusturvallisuuteen. On kuvottavaa ajatellakaan, mitä senkin miesjoukon mielessä pyöri, joka hyökkäsi viattoman pikkujoulusta palaavan naisen kimppuun Oulussa keskellä kaupunkia raiskaten tajuttomaksi lyödyn uhrinsa. Varsinaisia sankareita. Millaisissa kodeissa ja kulttuureissa tällaisia ihmisiä kasvaa? Jos näiden mieheksi itseään kutsuvan olioiden aivot ovat valahtaneet haaroihin, pitäisi yhteiskunnan puuttua tuohon aivovammaisuuteen kovalla kädellä. Tällaiset persoonat eivät kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan.
Turvallisuus ei voi olla kiinni valvontakameroiden sijoittamisesta vaan asenteesta. Meillä pitää olla huolta ja kunnioitusta lähimmäistä kohtaan niin paljon, että Oulun yön iljettävyyksiä ei pääse tapahtumaan. On korkea aika aloittaa turvallisuusasioiden pohtiminen. Onko yhteiskunnan tuleva kuva siinä, ettei enää löydy kunnioitusta naiselle, lähimmäiselle, toisen terveydelle tai vaikkapa omaisuudelle? Haasteet on heitettävä jo perusperheen piiriin.
Kasvatus alkaa kotoa. Yhteiskunta kouluineen vain viilaa sitä. Suomalainen elintapa on hyvin otollinen kunnon kasvatustoiminnalle. Alkaa vain olla viimeisiä aikoja tarttua siihen.
Suomalaiselle ei viranomainen saa olla se ainoa omainen. Perhearvot on saatava kunniaan. Tällä menolla annetaan turvallisuudelle turpiin.
Kaikesta huolimatta toivotan Rauhallista Joulua.
Kirjoittaja: yypanaho